Huhtikuun iltana, kun järvi oli juuri sulanut ja ilmassa oli vielä se kosteus joka ei ole talvea eikä keväätä, Vatanen avasi läppärinsä.
ACI oli julkaissut uuden muistion. SM-006. The 2028 Convergence Window.
Hän luki sen hitaasti. Ei siksi, että se olisi ollut vaikea. Vaan siksi, että nopea lukeminen olisi ollut epäkunnioittavaa sitä kohtaan mitä numerot tarkoittivat.
−3 300 MW. Kapasiteettivaje.
3 298 MW. Suurin tuontitunti. Tammikuu 31, klo 11.
Hän pysähtyi kohtaan, jossa muistio totesi nämä kaksi olevan käytännössä sama luku. Kirjoittaja ei ollut liioitellut. Hän oli vain kirjannut sen ylös.
Järjestelmä ajoi reunaan. Joka vuosi. Joka talvi. Ja nyt reunalta oli mitattu etäisyys: kaksi megawattia.
Sitten hän luki luvun vesivoimasta. 1 500 000 MWh talven aikana purettu. Se oli numero, jonka hän tunnisti omasta monitoristaan. Mutta paperilla se näytti erilaiselta. Isommalta. Konkreettisemmalta kuin graafi.
Venäjä: 0 GWh.
Se oli lause jota ei enää tarvittu selittää.
Vatanen sulki läppärin. Hän istui hiljaa pitkään. Koistinen olisi sanonut, että Vatanen mietti. Vatanen itse olisi sanonut, että hän antoi numeroiden laskeutua.
Koistinen tuli laiturille ilman papereita. Se oli harvinaista.
Hän istui viereen ja katsoi järveä. Se oli sula mutta kylmä. Pinnan alla vesi liikkui tavoilla, joita ei nähnyt päältä.
"Uusi muistio", Vatanen sanoi.
"Niin. Luin sen."
Hiljaisuus.
"Se sama luku", Koistinen sanoi lopulta. "Kolme tuhatta kolmesataa."
"Niin."
"Molemmissa kohdissa."
"Niin."
Koistinen nyökkäsi hitaasti. Hän ei sanonut mitään, koska ei ollut mitään sanottavaa, joka olisi ollut enemmän kuin se mitä luku jo sanoi.
He istuivat. Järvi ei kiirehtinyt mihinkään.
"2028", Koistinen sanoi.
"Niin."
"Kaksi talvea."
Vatanen katsoi vettä. "Niin. Kaksi talvea."
"Mutta eikö se Stegra ole hyvä asia", Koistinen sanoi hetken kuluttua. "Vihreää terästä. Vetypohjainen."
"On."
"Se vähentää päästöjä."
"Vähentää."
"Niin mikä on ongelma?"
Vatanen mietti, miten sanoa se ilman että se kuulostaisi siltä kuin hän olisi vihreää terästä vastaan. Hän ei ollut vihreää terästä vastaan.
"Stegra tarvitsee kaksikymmentä terawattituntia sähköä vuodessa", hän sanoi. "Täydessä kapasiteetissa. Se on jatkuvana tehona noin kaksi tuhatta kolmesataa megawattia."
"Paljon."
"Paljon. Ja HYBRIT tarvitsee kymmenen tai viisitoista lisää. Ja ne molemmat ovat samalla tarjousalueella kuin se sähkö, josta me tuomme talvella kolme tuhatta kolmesataa megawattia."
Koistinen katsoi häntä. "Eli Ruotsi käyttää saman sähkön, jonka me tarvitsemme."
"Ei samaan aikaan. Ei aina. Mutta rakenteellisesti: kyllä. Ylijäämä pienenee."
"Ja meidän vajemme ei pienene."
"Ei ainakaan itsestään."
Koistinen katsoi järveä. Hän ei sanonut mitään. Vatanen tiesi, mitä hän ajatteli, koska se oli ainoa ajatus jonka tilanteessa saattoi ajatella.
"Se ei ole kenenkään syy", Vatanen sanoi. "Stegra tekee järkevää. HYBRIT tekee järkevää. Datakeskukset tekevät järkevää. Jokainen omasta näkökulmastaan."
"Mutta yhdessä ne tekevät jotain muuta."
"Niin tekevät."
Koistinen huokaisi. Ei raskaasti. Ajattelevasti. "Ja Haapaniemi?"
"Haapaniemi on edelleen siellä. Odottaa päätöstä."
"Kahden talven ajan."
"Kahden talven ajan."
Aurinko laski hitaasti. Huhtikuussa se ei kiirehtinyt.
"Muistiossa on yksi lause", Vatanen sanoi. "Sivullinen joutuu rangaistavaksi."
Koistinen kääntyi katsomaan häntä. "Siinä lukee niin?"
"Ei suoraan. Mutta se tarkoittaa sitä. Access asymmetria, he sanovat. Iso teollisuus on suojannut itsensä. Konesalit ovat suojanneet itsensä. Kotitalous ei ole suojannut itseään, koska sillä ei ole ollut valinnanvaraa."
"Ja se rangaistaan pakkasella."
"Niin. Ei siksi, että olisi tehnyt jotain väärin. Siksi, että luotti järjestelmään."
Koistinen oli hiljaa pitkään. Järvellä jotain liikkui pinnan alla. Hauki ehkä, tai vain veden oma liike.
"Vatanen."
"Niin?"
"ACI julkaisee. Kaikki näkevät. Kukaan ei reagoi."
"Niin."
"Paitsi sinä."
Vatanen mietti tätä. "Minä seuraan. Se ei ole sama kuin reagoida."
"Mikä on reagoida?"
"Reagoida on kun joku sanoo: tämä päättyy minuun. Ei minun jälkeeni. Minuun."
Koistinen katsoi häntä pitkään. "Ja?"
"Ja se on harvinaista."
He istuivat kunnes aurinko oli laskenut riittävästi, että ilma alkoi viiletä. Järvi piti lämpönsä vähän pidempään kuin ilma. Se oli aina niin.
Vatanen avasi läppärin uudelleen. SM-006 oli siellä, missä hän oli sen jättänyt.
Viimeinen lause: Delays in mechanism design extend the period during which the system operates without structural margin.
Hän sulki sen.
"Menen sisälle", hän sanoi.
"Minäkin", Koistinen sanoi.
He nousivat. Laiturilta nousi ääni — puun ja veden välinen hankaus — kun paino siirtyi pois.
Järvi jäi yksin. Sillä oli tapana jäädä yksin. Se ei pitänyt siitä erityisesti eikä vastustanut sitä.
Se vain odotti. Kuten aina.
Fiktio. Henkilöt ovat kuvitteellisia.
Luvut eivät ole.