Kolmen vajeen malli selittää miksi teknisesti mahdolliset ja taloudellisesti kannattavat toimet jäävät tekemättä vuodesta toiseen.
Teollisuusneuvos Tatu Pahkala totesi Talouselämässä (1.5.), että datakeskusoperaattoreiden pitäisi osallistua aktiivisemmin keskusteluun sähköjärjestelmän joustavuudesta. Hän on oikeassa. Mutta hän ei sanonut – eikä virkamiehenä voi sanoa – että työ- ja elinkeinoministeriöllä ei ole välineitä pakottaa tai edes kannustaa siihen. Ne ovat kaupallisia sopimuksia, joissa valtio ei ole mukana. Se on toivomista, ei politiikkaa.
Tämä ei ole yksittäinen laiminlyönti. Fingrid on varoittanut sähköjärjestelmän kapasiteettivajeesta vuodesta 2021. Kapasiteettimekanismin uudistamista on selvitetty useaan kertaan. Mattilan selvitys datakeskusten joustosta (marraskuu 2025) teki konkreettisia suosituksia. Toukokuuhun 2026 mennessä hallituksen esitystä ei ole annettu, eivätkä Mattilan suositukset ole johtaneet toimiin.
Kyse ei ole tiedon puutteesta — data on julkista, varoitukset on annettu, selvitykset on tehty. Kyse ei myöskään ole yksittäisten henkilöiden kyvyttömyydestä. Selitys on rakenteellinen.
Ensimmäinen este on mittausvaje. Kriittistä muuttujaa ei mitata osana päätöksentekoa. Sähköjärjestelmän kestävyyttä pitkittyneessä pakkasjaksossa ei seurata budjettiprosessissa. Julkisen sektorin riippuvuutta yhdysvaltalaisista pilvipalveluista ei ole laskettu yhteen. Datakeskusten todellista arvonmuodostusta Suomessa ei tilastoida systemaattisesti. Kun mittari puuttuu, ongelma ei näy signaalina päätöksentekijöille. Se näkyy vasta kriisinä.
Toinen este on sanktiovaje. Koska ongelmaa ei mitata, sen pahenemisesta ei seuraa sanktiota. Kapasiteettimekanismin viivästyminen ei vaikuta valtion lainanoton kustannuksiin. Yksittäinen kansanedustaja tai ministeri ei kärsi poliittista haittaa siitä, että hallituksen esitys viivästyy vuodella. Virkamies ei saa huomautusta. Viivyttely on yksittäiselle toimijalle rationaalista — siitä ei seuraa henkilökohtaista hintaa.
Kolmas este on korjausvaje. Ilman mittaria ja sanktiota korjaus jää usein odottamaan pakottavaa tapahtumaa: sähkökatkoa, äkillistä hinnannousua, ulkomaisen pilvipalvelun katkeamista. Kriisin kautta syntyvä korjaus on aina kalliimpi kuin ennalta ehkäisevä toiminta.
Kapasiteettimekanismin uudistamista on valmisteltu vuodesta 2021. Hallitusohjelmassa 2023 se kirjattiin selvitystarpeena. Keväällä 2024 vastuuministeri arvioi esityksen menevän eduskuntaan "ensi vuonna." Toukokuussa 2026 esitystä ei ole annettu. Samaan aikaan sähköjärjestelmän rakenteelliset muutokset ovat syventyneet: CHP-tuotanto vähenee, datakeskusten jäykkä kuorma kasvaa, SE1-siirtoyhteys on yhä useammin ruuhkautunut. Nämä muutokset tunnetaan, mutta päätöksiä ei synny. Tämä ei ole salaliitto. Se on järjestelmän ennustettava tuotos, kun kukaan ei omista kokonaisvastuuta ja viivyttely on kullekin toimijalle erikseen rationaalista.
Kolmen esteen malli ohjaa siihen, millaiset korjaukset voisivat toimia.
Mittausvajetta voidaan korjata ottamalla käyttöön uusia indikaattoreita: sähköjärjestelmän vuosittainen kestävyysarvio, julkisen sektorin digiriippuvuuden mittari, datakeskusten arvonmuodostuksen tilastointi.
Sanktiovajetta voidaan pienentää eduskunnan vuosittaisella raportointivelvoitteella. Kun toimimattomuus tulee näkyväksi, sillä on poliittinen hinta.
Korjausvajetta voidaan hoitaa sitomalla rahoitus tai luvat ennalta määriteltyihin ehtoihin. Tanskan ennakkohyväksyntämalli (forhåndsgodkendelse) osoittaa, että tämä on mahdollista EU-oikeuden puitteissa.
Kukaan ei ole tällä hetkellä vastuussa siitä, että Helenin sähkökattilat, Microsoftin datakeskukset, Fingridin siirtorajoitteet ja TEM:n politiikka muodostaisivat toimivan kokonaisuuden. Politiikka ei rakennu toiveille. Se rakentuu instrumenteille, kannustimille ja vastuulle. Kun ongelma on nimetty, voidaan alkaa rakentaa ratkaisua.