Tammikuussa 2028 Vatanen löysi ministeriön selvityksen vanhoista papereistaan. Se oli tehty marraskuussa 2019. Kahdeksantoista sivua, tiivistelmä edessä, liitteet takana. Otsikko: Suomen sähköjärjestelmän kapasiteettimekanismi — toteutusvaihtoehtojen arviointi.
Hän muisti lukeneensa sen aikoinaan. Se oli ollut hyvä selvitys. Asiantunteva. Perusteellinen. Oletukset olivat olleet järkeviä.
Hän alkoi lukea uudelleen.
Vatanen luki kohdan kolmeen kertaan.
Venäjän tuonti: nolla. Norjan reservoaarit: 31 %. SE1: käytännössä täynnä Stegran ja HYBRITin takia.
Dokumentti oli tehty oikeaan maailmaan. Se vain saapui väärään.
Koistinen tuli iltapäivällä. Vatanen näytti hänelle dokumentin.
"Vuodelta 2019", Koistinen sanoi.
"Niin."
"Ja nyt se otetaan käyttöön?"
"Nyt se on lausuntokierroksella. Hyväksytään kevään budjettiriihessä todennäköisesti."
Koistinen katsoi sivuja. Hän ei ollut energiajärjestelmän asiantuntija, mutta hän tiesi lukea oletuksia. "Nämä eivät pidä paikkaansa."
"Eivät. Mutta selvitys on silti oikein tehty."
"Miten se voi olla oikein tehty jos oletukset ovat väärin?"
Vatanen mietti hetken. Se oli hyvä kysymys. "Se on oikein tehty siihen maailmaan jossa se tehtiin. Se vain saapui eri maailmaan."
Koistinen katsoi häntä. "Kuin kirje joka lähtee yhdestä kaupungista ja saapuu toiseen."
"Niin. Kirjoittaja kirjoitti osoitteen oikein. Kaupunki vain muuttui matkalla."
He kävivät dokumentin läpi systemaattisesti. Vatanen luki oletuksen ääneen. Koistinen sanoi mitä oli oikeasti.
"Venäjän tuonti jatkuu nykytasolla."
"Nolla." Koistinen ei lisännyt mitään. Se ei tarvinnut lisäyksiä.
"SE1-ylijäämä kattaa huipputuontitilanteen."
"Stegra ja HYBRIT ovat ottaneet sen. Kolme-neljä gigawattia jatkuvana tehona."
"CHP-kapasiteetti säilyy nykyisellä tasolla."
"Haapaniemi ykkönen ajettiin alas 2025. Kakkosenkin kohtalo on auki."
"Datakeskusten sähköntarve maltillinen."
Koistinen nauroi lyhyesti. Ei iloisesti. "Kuopiossakin on nyt kolme palvelinsalia."
He olivat puolivälissä dokumenttia. Joka sivu toi uuden oletuksen. Joka oletus oli ollut järkevä vuonna 2019. Jokainen oletus oli nyt väärässä suunnassa.
"Onkohan kukaan ministeriössä lukenut tämän uudelleen", Koistinen sanoi.
"Todennäköisesti on. Mutta prosessi on jo käynnissä. Ei voi perua puolivälissä."
"Miksi ei?"
Vatanen sulki dokumentin. "Koska se tarkoittaisi myöntämistä että yhdeksän vuotta meni hukkaan. Ja se on poliittisesti mahdotonta."
Koistinen katsoi häntä pitkään. "Eli tehdään väärä päätös koska oikea päätös näyttää väärältä."
"Niin tehdään."
Illalla he istuivat keittiössä. Ulkona oli kaksikymmentäkuusi pakkasta. Monitori näytti EPP:n olevan 0.81. Stressijakso oli kestänyt jo neljä päivää.
"Sinä puhuit kirjeestä", Koistinen sanoi. "Joka saapuu väärään kaupunkiin."
"Niin."
"Kirjeessä on postimerkki ja osoite. Jos kaupunki on muuttunut, kirje menee perille muttei perille. Se saapuu mutta ei tarkoita mitään."
"Tai se tarkoittaa jotain ihan muuta kuin kirjoittaja tarkoitti."
Koistinen katsoi ikkunasta ulos. Pakkanen piirsi kuvioita lasiin. "Kuka korjaa osoitteen?"
Vatanen ei vastannut heti. Hän katsoi monitoria. 0.81. Neljä päivää. Ulkona kakskytäkuusi.
"Joku jonka tehtävä on sanoa ääneen mitä on muuttunut. Ennen kuin kirje saapuu ja sen virhe käy ilmi käytännössä."
"Onko sellaista ihmistä?"
"On aina. Kysymys on onko hänellä suoja sanoa se."
Koistinen nyökkäsi hitaasti. Hän tiesi mitä suoja tarkoitti. He olivat puhuneet siitä ennenkin — eri sanoilla, eri yhteydessä, mutta sama asia.
Vatanen otti dokumentin uudelleen käteen. Kahdeksantoista sivua, tehty marraskuussa 2019, lausuntokierroksella tammikuussa 2028.
Selvitys oli oikein tehty. Maailma oli muuttunut. Päätös saapui joka tapauksessa.
Se oli se ongelma. Ei se, että päätös oli huono. Se, että päätös saapui oikeaan aikaan väärään maailmaan — eikä kukaan sanonut sitä ääneen tarpeeksi kovaa ennen kuin prosessi oli jo liian pitkällä.
Vatanen laski dokumentin pöydälle.
Koistinen katsoi järvelle. Se oli jäässä. Kovaa jäässä.
Hiljaisuudessa kello tikitti.
Fiktio. Dokumentti on kuvitteellinen.
Lag inversion ei ole.